Taas
oltiin himpun verran aamuvirkumpia, kun noustiin jo kuuden maissa. Tätä uutta
aivan ihanaa huonetta kiertävät ikkunat katonrajassa. Ehkä sekin vaikutti, kun
valoa tuli huoneeseen enemmän kuin aiemmin. Täälläkin muuten asustaa jossain
lähistöllä kukkoja (tai yksi tosi innokas ;-). Kun avattiin ovi, huomattiin
terassilla varhaisaamukahvi ja –teetarjotin. Wau! Minä otin itselleni teetä.
Tokikin sitten Aarrekin halusi. Tein hänelle semmoista melkein hopeateetä eli
vähän vettä ja teetä sekä paljon sokeria ja maitoa. Ja hänhän tykkäsi kovasti :-)
Tässä
myös vähän aamutunnelmia ihan muuten huoneemme terassilta...
Varsinainen
aamiainen olikin varsinainen tahtojen taistelu. Lieneekö vähän
matkaväsymystäkin vai tuota alkavaa 2-vuotiaan uhmaa, mutta meille tuli kiistaa
banaanipuuron maistamisesta. Maistoin sitä itse sen verran, että olin aivan
varma, että se on Aarren makuun. Mutta Aarre ei suostunut laittamaan lusikkaa
suuhunsa, ei sitten millään. En antanut periksi, ja ikuisuudelta tuntuneen ajan
päästä sain lusikkaa sen verran ujutettua hänen suuhunsa, että hän sai maun
kielellensä. Ja siinä se sitten oli. Hän veteli puuroa hyvällä halulla ison
määrän. Huh!
Ja
sitten päästiin tämän päivän ensimmäiselle uinnille. Vietettiin oikein
semmoista rentoa allasaamupäivää...
Uinnin
jälkeen lounastettiin, tällä kertaa jaoimme annoksen spagetti bolognesea. Ja se
maistui. Aarre söi isosta annoksesta varmasti oikeasti noin puolet.
Aarren
päiväunien ajaksi minulla oli tiedossa oikein varsinaista hemmottelua: jalkahoito. Sen
lisäksi, että se tuntui ihanalta, sain kivan näköiset varpaankynnet loppumatkaksi.
Ja kun se tapahtui meidän omalla terassilla, sain koko ajan ihastella tätä
upeaa maisemaa… Wau!
Tässä
ihan sivuhuomautuksena kuva kenkärivistöstämme. Aarren kengät ovat niin pienet
ja söpöt. Jostain tuli vaan mieleen ajatus, että jos vaikka kahdenkymmenen
vuoden päästä olisimme yhdessä matkalla, ja laittaisimme kenkämme vastaavaan
riviin (tai miksei ihan muutenkin…), se näyttäisi kovin erilaiselta. Jännää,
kun pienetkin asiat joskus liikuttavat...
Aarren
herättyä päätimme lähteä kävellen kohti Amedin kylää. Kävelimme ensin
jonkinmoisen ylämäen, jonka varrella, varjopaikassa, oli taas setien kokous.
Lopulta
pääsimme upealle näköalapaikalle.
Sitten
tie laskeutui tosi jyrkästi takaisin merenpinnan tasolle. Aarre oli hienosti ja
reippaasti koko ajan olkapäilläni. Mutta siitä kun selvittiin, alkoi tuntua
siltä, että taksi voisi kumminkin olla ihan mukava. Ja ihan pian näimmekin
seuraavat sedät kokoustamassa, nyt vain lähempänä tietä.
Taisimme
näyttääkin kyytiä tarvitsevilta, kun joku sieltä huuteli ”Transport,
transport!” Selvisi, että tämän huutelijan pojalla on auto. (Kun ei me sitten
kumminkaan ihan skootterin kyytiin uskaltauduttu ;-) Mies lähti hakemaan
poikaansa (ja autoa), ja minä siinä mietin, että mihinkähän me ollaan
joutumassa ;-) Mutta hetken päästä kulman takaa ilmestyi varmasti hienoin,
kiiltävin ja uusimman näköinen valkoinen Toyota, jonka olin siihen mennessä
koko kylässä nähnyt, ja sen sisältä sitten vielä oikein komea nuori mies. Hän
vei meidät turvallisesti kylän satamaan, ja sovittiin uudet treffit kotimatkaa
varten reilun tunnin päähän.
Lähdimme
siitä sitten käveleskelemään kylän raittia pitkin.
Löysimme Aarrelle matkamuistoksi kivan Bali-puvun kivalta tytöltä. Kaupasta kävimme kivalta vanhalta tädiltä ostamassa banaaneja ja vettä. Seuraamme liittyi hetkeksi myös jo eilen saarelle saapuessamme tapaamamme pieniä suolakoreja koulunsa hyväksi myynyt tyttö. Semmoisen korin jo silloin kyllä ostimmekin. Mutta hän muisti meidät, ja tuli huvikseen uudelleen juttelemaan, oikein hyvää englantia muuten juttelikin :-)
Seuraavaksi vastaan tuli kylän turisti-informaatiopiste, jossa kävimme tokikin kurkkaamassa ja Aarren äkkäämiä karkkeja maistelemassa. Mutta sieltä saimme myös vinkin temppeliseremoniasta, joka oli juuri tänään juuri muutaman minuutin kuluttua alkamassa ihan lähistöllä. (Uskomaton tuuri meillä siis :-)
Ensin kävelimme vähän ohi, ja löysimme tien päässä olevan kaatopaikan. (Se tuntuu olevan ihan yleinen jätehuoltokäytäntö täällä päin…)
Sitten äänien perusteella kumminkin löysimme paikan lopulta aika helpostikin. Temppeliseremonia olikin jännittävä kokemus. Ensin vaan kurkimme portista, mutta pian meidät viittoiltiin mukaan sisäpihaan. Ensin minun piti kumminkin pukea päälleni sarong. Tässä vähän tunnelmapaloja kokemastamme:
Lähdimme
kuitenkin aika pian takaisin satamaan päin, koska meidän oli kohta määrä lähteä
takaisin hotellille päin. Ensin joimme kuitenkin vielä sataman kahvilassa
”kirkkomehut” ;-)
Tässä vielä kuva taksistamme...
Vaikka
ilta jo alkoikin hämärtää, kävimme vielä pikaisella iltauinnilla.
Mukava
sattumus oli, kun hotellin omistaja Marko Kytöharju ja hänen vaimonsa Kristiina
tulivat hotelliin juuri, kun olimme päivällisellä. Olin nimittäin kysellyt
yhdeltä puutarhuripojalta, miten usein he käyvät hotellissaan, ja hän tuumasi,
että ihan vain muutaman kerran vuodessa... Menimme heitä tietysti jututtamaan ;-)
Koko hotellin siis äkkäsin Jaakko Selinin ohjelmasta, jossa he olivat mukana.
Ohjelmaa ei valitettavasti voi enää katsoa Yle Areenasta, mutta meillä kotona
se on boksilla. Jos joku haluaa tulla katsomaan, niin kovasti vaan tervetuloa :-)
Aarre halusi ottaa ihan itse kuvan omasta ruoka-annoksestaan. Aika hieno kuva (ja annos kyllä myös), vai mitä :-)
Loppuilta
sujuikin jo tuttuun tapaan Aarrella sikeitä vedellessä ja Äidillä koneella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti